perjantai 21. helmikuuta 2020

Kotirinki tuottaa tutkitusti kotisiivousalan parasta laatua

Kotiringin toimintamallia uudistettiin muutama vuosi sitten. Suurin osa Kotiringin palveluntuottajista on nykyisin yrittäjiä, joilla on omat vastuuasiakkaansa. Uudistuksessa palveluntuottajan eli siivoojan vastuuta ja valtuuksia lisättiin - samalla ketjun hallintoa ja johtamisjärjestelmää yksinkertaistettiin.  

”Ymmärsimme, että suurin este tasaisen ja korkean asiakastyytyväisyyden toteutumisessa on vanhanaikainen johtamismalli. Ihmiset ovat fiksuja eikä heitä tarvitse johtaa moniportaisen ja kalliin esimieskaartin avulla” toteaa Kotirinki-ketjun perustaja ja toimitusjohtaja Veli-Pekka Pihlainen.

Johtaminen perustuu jatkuvaan ja reaaliaikaiseen palautteeseen
Kotiringin Partneri-yrittäjät toimivat yhteisen sopimuksen pohjalta. Yrittäjiä ohjataan ja koulutetaan toiminnan mittareista saadun palautteen perusteella. "Avoimesta toimintakulttuurista kertoo myös se, että asiakas näkee kotisivuiltamme toimialan ainoana yrityksenä Suomessa asiakasarvostelut reaaliajassa”  kertoo Pihlainen. 






Kotirinki on ensimmäisiä mikrofranchising ketjuja Suomessa
Kotirinki-yrittäjyys toimii mikrofranchising mallilla. Kevennetyssä franchisingmallissa yrittäjä toimii tyypillisesti yksin tai yhdessä kumppanin kanssa. Yrittäjällä on tukenaan palvelukeskus, joka kouluttaa yrittäjän ja tukee häntä koko yrittäjyyden ajan. Yrittäjälle on suureksi avuksi digitaalinen palvelualusta, joka tarjoaa helpon ja pitkälti automatisoidun hallinnon. Aloittamista helpottaa myös se, että yrittäjä saa valmiin asiakaspohjan aloittaessaan. Kotirinki-yrittäjät koulutetaan tehtävään. Aloituskynnys on matala ja alkuun pääsee satasilla eli yrittäjän ei yleensä tarvitse ottaa velkaa aloittamiseen. Lisätietoja kotirinki.fi