perjantai 4. marraskuuta 2011

Kilometrikisan voitto Kotirinki Helsinki Pakilaan

Kuvassa Suomen ainoa nojapyöräilevä
kotipalvelutyöntekijä Timo Kissaniitty
Keväällä alkaneen Kotiringin Kilometrikisan voittajajoukkue on selvinnyt. Voittajajoukkue  pyöräili yhteensä 4956 km.

Kilometrejä reippaasti kerryttänyt Timo Kissaniitty näkee työmatkapyöräilyssä pelkkiä positiivisia asioita. Timon keskinopeus on noin 30 km/h, joten kaupunkioloissa pyörä on oiva vaihtoehto ympäristöä saastuttavalle autoilulle.

Työmatkapyöräilyssä saa hyvää hyötyliikuntaa ja raittiin ilman virkistämänä työskentely aamun ensimmäisessä asiakaskohteessa lähtee tehokkaasti käyntiin.
Siivousvälineet kulkevat kätevästi pyörän sivulaukuissa. 
Raitis ilma ja liikunta vähentävät sairauspoissaoloja ja koska siivoustyö rasittaa eninten yläkroppaa, saavat jalat treenin kohteiden välisessä pyöräilyssä. Illalla aikaa jää enemmän perheelle, koska päivän liikunta-annos on jo saavutettu.

Timon mukaan sellaista ilmaa ei ole vielä vastaan tullut, että pyörä olisi vaihtunut autokyytiin. Pyöräilyä edesauttaa kelin mukainen vaatetus.  Lumisena talvena auraamattomilla jalkakäytävillä eteneminen on hitaampaa ja viiden vuoden työskentelyn aikana ainoastaan kerran on siivous jouduttu siirtämään keliolosuhteiden vuoksi.
Voittajajoukkue lähtee virkistymään
viikonlopuksi Tahkon Villa Ilonaan

Varomattomat autoilijat aiheuttavat vaaratilanteita erityisesti kiertoliittymissä joka päivä. Onneksi pahemmilta onnettomuuksilta on vältytty. Ainoastaan yksi kaatuminen öljysoratiellä on aiheuttanut polven loukkaantumisen.

Perhe tukee Timon pyöräilyharrastusta ja yhteisiä pyöräilyreissuja on tullut tehtyä mm. Saarenmaalle ja Hiidenmaalle sekä mökille Padasjoelle. 

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

KOTISIIVOUSKONSEPTI ON PÄIVITETTY

Oppimisen iloa
Merja Kivitie, Kiilto Clean Oy
Kotiringin kotisiivouskonsepti on nyt päivitetty huomioiden alan viimeisimmät trendit. Päivityksen tavoitteeksi asetettiin ympäristöystävällisyys, tehokkaat ja ergonomisesti oikeat työmenetelmät, kohteeseen sopivat välineet ja riittävän tehokkaat aineet.

Kehitystyötä tehtiin tiiviissä yhteistyössä Kotirinki-yrittäjien kanssa. Kentältä kerätyn palautteen perusteella  kartoitettiin markkinoiden parhaimmat välineet yhteistyökumppaneiden avustuksella.
Kesän aikana välineet, aineet ja työtavat testattiin, jonka jälkeen tehtiin lopulliset päätökset. Uudet välineet ja aineet koulutettiin  CC-Tukun tiloissa Espoossa Kotirinki-yrittäjille 12.9.2011.

perjantai 9. syyskuuta 2011


ASIAKKAASTA KOTIPALVELUYRITTÄJÄKSI


Marjo Lindfors on aloittanut Kotirinki-yrittäjänä syyskuun 2011 alusta.

Marjo tarjoaa kodin puhtauspalveluita Länsi-Vantaalla. Aikaisempaa yrittäjäkokemusta Marjolla on jo 15 vuoden ajalta, oman ravintolan pyörittämisestä.

- Uran vaihdos oli jonkun aikaa käynyt mielessä. Muutosprosessi sai vauhtia, kun vuonna 2010 ravintola myytiin uudelle omistajalle ja jäin yritykseen palkkatöihin ravintolapäälliköksi. Sen verran oli kuitenkin yrittäjyyttä selkäytimessä, että halu kehittää jotain omaa sai taas vallan, kertoo Marjo.

Eräänä iltana surffatessaan netissä Marjo etsiytyi Kotiringin sivuille. Yritys oli hänelle ennestään tuttu, sillä hän oli ollut Kotiringin asiakkaana.

- Kiinnostuin Kotirinki-yrittäjyydestä ja ilmaisin haluni neuvotella ketjun kanssa. Prosessi lähti liikkeelle tämän vuoden tammikuussa ja nyt on toiminta alkamassa. Aikaisemman yrittäjäkokemukseni johdosta odotukseni eivät ole unelmoivan ruusuisia vaan mukavan realistisia. Kovalla työllä menestys syntyy, mutta ravintolatyöhön verrattuna voin iloita siitä, että on mahdollisuus tehdä työtä päiväsaikaan ja viettää viikonloput sekä juhlapyhät vapaalla lapsieni kanssa.

- Ravintolatyössä uskon saaneeni hyvät eväät esimieheksi. Pikaisten päätösten tekeminen on tullut tutuksi, en usko meneväni pienistä paniikkiin. Minusta ei ole yksinpuurtajaksi, vaan kaipaan ympärilleni verkostoa, missä yrittäjäkollegat, oma henkilöstö ja Kotirinki-ketjun asiantuntijat ovat tukenani.
- Tulevina viikkoina on luvassa runsaasti asiakasneuvotteluja. Nyt kehitetään hommaa siihen etappiin, että voin toimia tiiminvetäjänä mukavassa työyhteisössä ja asiakaspiirissä.     
- Palvelutyö, missä on säännöllisiä asiakkaita, luo turvallisuutta ja varmuutta omaan elämään. Kun on saanut rakennettua tavoitteensa mukaisen asiakaskunnan, on kohtalaisen helppo ennakoida toimintaansa, sen laajuutta ja kapasiteettitarpeita.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Jatkosopimuskaudelle


Yhteistyössä on voimaa toteavat Sirpa Ruutu,
Kotirinki Espoonlahti ja Veli-Pekka Pihlainen Kotirinki Oy
Kotirinki-yrittäjä Sirpa Ruutu on toiminut mm. Espoonlahden alueen yrittäjänä viisi vuotta.

Tiistaina 21.6 allekirjoitettiin sopimus viiden vuoden jatkokaudesta. -Päätöstä ei tarvinnut pitkään miettiä, sillä vastahan tässä on ensimmäisen viiden vuoden aikana pohjatyö tehty, naurahtaa Sirpa.
– Minulla on loistavat asiakkaat ja työntekijät, joiden kanssa on hyvä tehdä työtä. Toimimalla Kotiringin konseptin mukaisesti myös taloudellinen puoli on kunnossa.

Uuden hallituksen ohjelman mukaan kotitalousverovähennyksen verohyöty asiakkaalle on vuoden 2012 alusta alkaen enimmillään 2000 euroa vuodessa ja korvattava prosenttiosuus 45 %. Muutoksesta huolimatta Sirpa katsoo luottavaisena tulevaisuuteen. – Uskon, että Kotirinki-konseptin avulla tuotettu palvelun tasainen laatu ja lopputulos ovat asiakkaillemme entistä tärkeämpiä ja siksi tulemme pärjäämään markkinoilla. 

tiistai 24. toukokuuta 2011

Kotirinki mukana kilometrikisassa

kenttäpäällikkö Sirpa Heikkinen polkaisi
kilometrikisan käyntiin
 

Kilometrikisa polkaistiin liikkeelle "Pyörällä töihin päivänä" eli 10. toukokuuta ja kisa päättyy 30. syyskuuta. Kilometrikisassa kerätään pyöräilykilometrejä niin työ- kuin vapaa-ajan pyöräilystä.

Kesämielen innoittamana Kotirinki Oy päätti ottaa osaa kilometrikisaan ja haastaa mukaan kaikki Kotirinki-yrittäjät työntekijöineen sekä Kotiringin yhteistyökumppanit. Haasteen tarkoituksena on innostaa Kotirinki-yrittäjiä ja työntekijöitä mukaan arkiliikuntaan ja sitä kautta löytää uusia voimavaroja työhön ja vapaa-aikaan. 
Eniten kilometrejä suhteessa osallistujamäärään polkenut joukkue palkitaan Villa Ilonan virkistysviikonlopulla Tahkovuorella.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Kotirinki-yrittäjäpäivät Helsingissä

Kevään yrittäjäpäivät pidettiin 20.5.2011 Tapanilan Urheiluopistolla. Päiväkokouksen jälkeen iltaa jatkettiin hohtokeilauksen ja mukavan yhdessäololon merkeissä. Kokouksessa palkittiin seuraavat onnistujat: 


Susanna Lähteenmäki (oik),
 yrittäjäneuvoja Eija Mäenpää
Ketjun kehittäjäksi valittiin Susanna Lähteenmäki
Palkitsemisperusteissa Susannan todettiin (Kotirinki Helsinki Pakila) olevan ylpeä Kotirinki-yrittäjyydestä. Hän on iloinen sekä aktiivinen osallistuja ketjun yhteisiin tapahtumiin. Hän osaa esittää omat mielipiteensä ja ideansa rakentavasti sekä ajattelee ketjun yhteistä etua.






kenttäpäällikkö Sirpa Heikkinen (vas)
Liisa Lehto ja Eija Mäenpää
Vuoden tulokas on Liisa Lehto
Lähtökohtana vuoden tulokkaan valinnassa on alle kahden vuoden toiminta. Liisa (Kotirinki Helsinki Laajasalo) on onnistunut lyhyessä ajassa kasvattamaan yrityksensä liikevaihdon ja tuloksen esimerkilliselle tasolle. Liisa osaa hyödyntää laajasti ketjun tarjoamia tukipalveluita ja hän on myös itse aktiivinen yhteydenpitäjä.


Vuoden Hymy palkinto Minna-Mari Jurvansuulle Ouluun

Vuoden Hymy! Minna-Mari Jurvansuu

Vuoden Hymy palkinnon saajan valitsevat kaikki ketjuun kuuluvat. Minna-Mari (Kotirinki Oulu Kynsilehto) pokkasi palkinnon suorastaan äänivyöryllä.
Hymy-palkinnon kriteereinä ovat mm. positiivinen käytös, kaverin auttaminen tarvittaessa, yhdessä sovittujen viestinnän pelisääntöjen noudattaminen, omasta jaksamisestaan huolehtiminen, innostuminen ja innostaminen sekä aktiivisuus ketjun yhteistoiminnassa.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Mukavaa yhdessäoloa Tahkolla

Kuvassa oikealta: Susanna, Sirpa, Diana, Minna-Mari, Liisa, Pauliina ja VP
Huhtikuun puolessa välissä kokoontui osa Kotirinki-yrittäjistä viettämään pitkää virkistys-viikonloppua Tahkovuorelle Villa Ilonaan. 
Säidenhaltija oli kerrankin laittanut parastaan - aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta lähes koko viikonlopun ajan ja kyllä hiihtäjien oli mukava hiihdellä.
Lunta riitti rinteissä, ladut olivat huippukunnossa ja hauskaa oli hyvässä seurassa.