torstai 26. maaliskuuta 2015

Vuoden 2015 Kotirinki-yrittäjä Marjo Lindfors: ”Haastavinakin aikoina joku pärjää”

Kotirinki Vantaa Kivistön yrittäjä Marjo Lindfors palkittiin himoitulla Franny –patsaalla vuotuisessa franchising-ketjujen Franny Awards Gaalassa Helsingin Paasitornissa pe 20.3.
Valtakunnalliseen tapahtumaan osallistui ennätysmäärä juhlijoita noin sadasta Suomen Franchising-yhdistyksen jäsenketjusta.

Vuoden Kotirinki-yrittäjä Marjo Lindfors keskellä

Yrittäjyys oli minulle oikea päätös


Marjon työuraan on sisältynyt paitsi palkkatyötä myös yrittäjyyttä. Suurin osa tähänastisesta työurasta on kulunut yrittäjänä ja ensivuonna onkin juhlavuosi, kun kaksikymmentä vuotta yrittäjänä tulee täyteen.

”Vuonna 1996 avasin ensimmäisen kahdesta ravintolastani. Ravintola-aikana suoritin työn ohessa yrittäjän ammattitutkinnon. Parikymmentä vuotta vuoro- ja pyhätyötä oli tarpeeksi, vaikka ala olikin mielenkiintoinen. Myytyäni ravintolani ajattelin palata takaisin palkkatyöhön. Vuoden välikokeilu toisen palveluksessa vahvisti käsitystäni siitä, että yrittäjyys on minulle oikeanlainen toimintamalli”.

Kotirinki-yrittäjyydestä Marjo kiinnostui sattumalta – olin Kotiringin kotisiivousasiakkaana ja kiinnostus heräsi. ”Tietoa etsin ensin kotisivuilta ja hetken päästä olinkin jo Hämeenlinnassa haastattelussa. Päivätyö houkutti, valmis konsepti helpotti päätöksentekoa ja bonuksena sain vielä hyvän joukon ihania kollegoita. Ketjussa vastaan yksin omasta yrityksestäni mutta tarvittaessa saan tukea arjen haasteisiin muilta yrittäjiltä sekä ketjulta”.


Marjolla on Kotirinki-yrittäjänä menossa nyt neljäs vuosi. Aloitus osui ajankohtaan, jolloin elettiin taantuma-aikaa. Marjon tahtia taantuma ei ole haitannut. Vahva ravintola-alan kokemus yhdessä positiivisen elämänkatsomuksen kanssa ovat luoneet hyvät edellytykset menestykselle.

Marjon palkitsemisperusteissa korostettiin pitkäjänteisyyden merkitystä mm. liikevaihdon kasvattamisessa ja asiakastyytyväisyyden kehittämisessä. Lisäksi Marjo on aktiivinen ketjun kehittäjä ja yhteishengen kasvattaja suorapuheisella, mutta rakentavalla tyylillä.


Vuoden 2015 Franny Awards juhlassa palkitut yhteiskuvassa
Kohti uusia asiakkuuksia ja suurempaa liikevaihtoa


”Yhtään ei kaduta toimialan vaihto.  Kotiringiltä sain koulutuksen ja asiakkaat alkuun pääsemiseksi. Näinä vaikeina taloudellisina aikoina on uusien kotisiivous-asiakkaiden hankinta ollut haastavaa. Onnekseni olen saanut kasattua hyvän tiimin.  He tekevät hyvää työtä ja pitävät nykyiset asiakkaat tyytyväisinä.

Yrittäjästä pitää olla moneksi ja pitää pystyä venymään. Näin on yritetty tehdä ja on ihanaa kun sen huomaavat muutkin ja saa siitä arvostusta” Marjo kiteyttää

Jos lopuksi voi lähettää viestiä uusille kansanedustajille, niin toivoisin, että ainakin kotisiivousten ja hoivatyön osalta kotitalousvähennys voitaisiin palauttaa aiemmalle 60 %:n tasolle. Päätöksellä saataisiin luotua yhteiskunnan kannalta nopeasti varsin pienillä panoksilla uutta työtä.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Susanna Pursiainen Lohjalta vuoden 2014 Kotirinki-yrittäjäksi

"Voittajan on helppo hymyillä"
Franchise-ketjujen oma ”Oscar Gaala”, Franny Awards, pidettiin perjantaina 4.4.2014 Helsingin Paasitornin juhlasalissa. Tilaisuuteen osallistui yli 300 juhlijaa eri puolilta Suomea.
Illan aikana kaikkiaan 18 franchisingketjua palkitsi omat, menestyneimmät yrittäjänsä arvostetulla ”Franny” patsaalla. Kotirinki-ketjusta Franny-patsaalla palkittiin Susanna Pursiainen Lohjalta. 

Tunnelmallisen illan juonsi Osakari Palomäki ja loppuillan viihteestä vastasi Käsityöläiset – yhtye. Tilaisuuden alkuun Jari Sarasvuo piti ajatuksia herättävän esityksen, jossa yhdistyi Suomen tulevaisuus, yrittäjyys, työllistäminen sekä ”franchising” yrityksen menestystekijänä.





Kotiringin kannustusjoukot juhlatuulella
Kannustusjoukot olivat vahvasti mukana juhlimassa Susannan voittoa. Kotiringin pöydässä istui myös Unkarin Franchising-yhdistyksen toiminnanjohtaja Katalin Mandel poikansa kanssa. Katalin vieraili Kotiringin Budapestin yrittäjäpäivillä marraskuussa 2013.    

Susannan 
”vuoden Kotirinki-yrittäjä” valintaan vaikuttavina tekijöinä olivat mm. ketjua rakentava yhteistyökyky, kyky noudattaa konseptia sekä korkea asiakastyytyväisyys.
Yrityksen nopeasta kasvusta huolimatta Susanna on onnistunut tekemään myös hyvää taloudellista tulosta. Susannan yritys tuottaa kodinhoitopalveluita myös Espoossa ja hän työllistää seitsemän työntekijää.


Illan aikana Suomen Franchising-yhdistys palkitsi vuoden 2014 franchisingyrittäjinä Suomen Talousverkko -ketjun Suvi Rantalan ja Sami Svärdin. Vuoden 2014 franchisingketjuksi yhdistys valitsi R-kioskin ja Start-Up palkinnolla huomioitiin Rustholli-ketju. Lisää juhlatunnelmia osoitteessa www.frannyawards.fi

torstai 3. huhtikuuta 2014

Konsepti uudistui - Kotirinkiin vuoden sisällä 14 uutta Partneri-yrittäjää

"Meiltähan tämä sujuu.."
Uudet Kotirinki-yrittäjät Miia Perttula ja Iiris Kivioja. 
Miia Perttula ja Iiris Kivioja aloittivat huhtikuun alussa Kotirinki Partneri-yrittäjinä Espoossa.

Iiriksen ja Miian myötä Kotiringissä on nyt 22 yrittäjää, joista 14 Partneri-tasolla ja 8 lisenssi-tasolla.

Partneri-tason yrittäjä toimii joko osa-aikaisesti täydentäen omaa yritystoimintaansa tai työllistäen itsensä tai pienen, 1-2 hengen tiimin. Uusista yrittäjistä Iiriksellä on kauneudenhoitoalan yritys ja Mia toimii yrittäjänä kiinteistöpalvelualalla.

Partneri-yrittäjällä on halutessaan mahdollisuus edetä portaittain lisenssi-tasolle. Tällöin työntekijöitä on jo useampi ja yrittäjä hallitsee koko Kotirinki-konseptin.

Tutkimme palvelualoilla toimivia yrittäjiä ja asiakkaiden toiveita. Sopeutimme toimintaamme markkinoiden mukaan. Suurin osa alalla toimivista haluaa toimia pienesti, pienellä riskillä ja ilman velkarahaa. Moni palvelualan yrittäjiä etsii lisäansioita ja heille Kotirinki tarjoaa hyvän vaihtoehdon.

Kotirinki tarjoaa uudistuksen myötä yrittäjälle mahdollisuuden valita oma tavoitetasonsa. Se voi olla lisäansio oman yritystoiminnan ohella tai pidemmällä tähtäimellä useamman työntekijän yritys, jossa yrittäjä toimii valmentavana esimiehenä. Alkuun pääsee satasilla ja aloituspakettiin kuuluu valmiit Kotiringin asiakkaat, siivouskonseptikoulutus, tietojärjestelmä ja ketjun tukipalvelut jne. Nyt voimme keskittyä rekrytoimaan parhaat voimavarat, joiden valintaa ei "rahakukkaron paksuus" määritä toteaa ketjun toimitusjohtaja Veli-Pekka Pihlainen.

Uudistuksen myötä Kotirinki on ketterämpi ja kasvuhakuisempi.

Olemme purkaneet vuoden aikana "Iisakin kirkkoamme" keventämällä hallintoa ja keskittymällä olennaiseen. Esimerkiksi brandimarkkinoinnista vastannut raskassoutuinen markkinointiosuuskunta lakkautettiin yrittäjien ja Kotiringin yhteisellä päätöksellä. Tehtävät siirrettiin ketjun ohjaukselle - samalla tehostimme asiakashankintaa. Tavoitteenamme on rekrytoida tänä vuonna Partneri-portaalle 10-15 uutta yrittäjää.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kevätvinkkejä ikkunoiden pesuun

"Puhtaat ikkunat valaisevat kotisi"
Ikkunat, jotka muutama viikko sitten olivat puhtailta, näyttävätkin kevätauringon valaisemina hiukan tuhruisilta - kuulostaako tutulta?

Tapoja hyvään lopputulokseen on monia ja a
ina ei kannata pestä kaikkia ikkunoita - usein ulko- ja sisäpintojen pesu riittää.
Alla muutama vinkki, joilla voit helpottaa keväistä ikkunaruljanssia. 
Oikeat välineet ja aineet tekevät työstä joutuisampaa ja miellyttävämpää. Välineet eivät ole kalliita, joten sijoitus välineisiin kannattaa.





Tarvitset:
  • kunnollisen kumilastan - ja ehkä jatkovarren korkeampiin paikkoihin
  • karkeapintaisen hankaussienen tahrojen poistoa varten
  • ei nukkaavan liinan - mikrokuituliina on hyvä
  • pesuastian - suorakaiteen muotoinen on paras
  • ikkunanpesuaineen - muutama tippa Fairya lämpimään pesuveteen toimii hyvin
  • halutessasi voit lisätä tilkan etikkaa - se kirkastaa lopputuloksen 

Ennakkovalmistelut
Pesuveden jäätymisen välttämiseksi työ kannattaa tehdä silloin, kun ulkona on plussa-asteita. Vältä liian kirkasta auringonpaistetta - se voi kuivattaa ikkunat liian nopeasti.
Siirrä etukäteen kaikki esteet, kuten huonekalut, matot kaapit reilusti ikkunoiden edestä - suojaa ikkunoiden alapuolella lattiat esim. sanomalehdillä.

Työvaiheet
Ikkunapuitteiden ja ikkunoiden imurointi aluksi nopeuttaa työtä. Periaate "puhtaammasta likaisempaan ja ylhäältä alas" toimii tässäkin. Aloita siis sisäpuolen ikkunasta.

Kostuta lasi hankaussienellä (ei tippuvalla), anna pesuaineen vaikuttaa hetken, käytä sientä tahroihin. Pese sitten lasi huolellisesti siivousliinalla. Pesuvesi kannattaa vaihtaa usein - vaihtoastia nopeuttaa  työtä.
Pesuvesi vedetään pois lastalla yhdensuuntaisin vaaka- tai pystyvedoin. Tämä on lopputuloksen kannalta tärkeä vaihe, sillä raitoja syntyy helposti - harjoitus tekee mestarin.  Kuivaa lasta liinalla ennen uutta vetoa. Ikkunat kuivuvat itsestään - voit tarvittaessa käyttää puuvillaista kuivausliinaa (esim. vanha T-paita tai kovaa paperia (esim. sanomalehti). 

Pese ikkunoiden puitteet viimeiseksi, koska ne ovat yleensä likaisimmat.

Lopuksi
Aina ei itse ehdi tai viitsi. Voit silloin kutsua Kotiringin paikalle ja teemme työn puolestasi. Aurinkoisen kirkasta kevättä! 

perjantai 13. joulukuuta 2013

Kotiringin Joulukirje 2013

Hyvää Joulua ja kiitos kuluneesta vuodesta!!
Hyvät ystävämme ja asiakkaamme! Kiitos, että mahdollistitte kuluvana vuonna osaltanne työpaikan työntekijöillemme eripuolilla Suomea. Se on reilu teko, sillä kotipalvelutyöntekijän työllistämisellä on merkitystä:

Valtaosa maksamastanne palvelukorvauksesta menee työntekijöiden ja yrittäjien palkkojen kautta suoraan kotimaiseen kulutukseen – kuluttaminen on tehokas tapa torjua taantumaa.
 

Palvelumme on myös lähes 100 % aineetonta – emme synnytä tavaravuoria kirpputoreille ja kaatopaikoille.

Ostaessanne palveluamme palkitsette niin ikään koko perheen lahjalla, josta on iloa koko vuodeksi - siis enemmän parempaa aikaa :)


Kotitalousvähennyksen ansiosta kotisiivouspalvelun ostaminen ei ole kallista. Iloksemme voimme kertoa, että vuoden 2014 alusta kotitalousvähennykseen oikeuttavat enimmäisostorajat nousevat seuraavasti:
       Tänä vuonna maksimivähennykseen (2000 €) oikeuttavat ostot ovat 4444 €. 
       Vuonna 2014 maksimivähennykseen (2400 €) oikeuttavat ostot ovat 5333 €. 
       Vuonna 2014 samassa taloudessa asuvilla puolisoilla maksimivähennykseen (4800 €)
       oikeuttavien ostojen enimmäismäärä on 10666 €. 


Vähennysprosentti 45% säilyy ennallaan.
On monta syytä nauttia palveluistamme hyvällä omalla tunnolla myös ensivuonna. 

Oikein hyvää ja onnellista Joulua !!


Kotirinki yrittäjät

torstai 26. syyskuuta 2013

Tarun kokemuksia Kotiringin Partneri-yrittäjänä

"Ehkä paras työni tähän saakka”
Olen Taru Heinonen ja toimin Järvenpään Kotiringissä Partneri-yrittäjänä. Koulutukseltani olen graafinen suunnittelija ja niittiä vaille merkonomi. Kotirinki tuli minulle tutuksi jo lähes neljä vuotta sitten, kun halusin lisäansioita osa-aikatyöntekijänä. 

Lähellä sydäntäni on korujen suunnittelu ja tekeminen. Pidän matkustamisesta ja vuosittain vietän yleensä talvella kuukauden Thaimaassa, josta ostan korujen raaka-aineet ja haen inspiraatiota.

Kun minulta kysyttiin kiinnostusta Partneri-yrittäjyyteen, tein pienen harkinnan jälkeen myönteisen päätöksen ja tätä päätöstä en ole katunut. Suurempia yllätyksiä ei ole tullut ja Partneri-yrittäjyys mahdollisti harrastukseni muuttumisen osa-aika ammatiksi. Myyn korujani erilaisissa tapahtumissa mm. kesäfestareilla.

Hyvinä puolina Kotirinki-yrittäjyydessä on mielestäni ennen muuta vapaus suunnitella omat työaikani Kotiringin konseptin pohjalta ja työt voin tehdä omaan tahtiini, kunhan työn laatu pysyy hyvänä. Sain Kotiringiltä valmiin asiakaskunnan, joille on ilo tehdä töitä. Ketjun kanssa yhteistyö on ollut toimivaa ja lisää asiakkaita saan tarvittaessa – nyt asiakasmäärä on sopiva, enkä harkitse laajentumista. Ansiotasoon olen ollut tyytyväinen, eikä aloituskulut olleet ylitsepääsemättömiä. Käytännössä aloittamiseen meni muutamia satasia, joten lainarahaa en tähän tarvinnut – tärkeä asia epävarmoina aikoina. 

Partneri-yrittäjyyttä harkitsevalle antaisin vinkkinä miettiä, sopiiko fyysinen rutiinityö itselle. Kotisiivoustyö on niin ikään asiakaspalvelua, joten sormi ei saa mennä suuhun asiakaskohtaamisissa. On myös tärkeää ymmärtää, mitä yrittäjyys tarkoittaa - vastaat viime kädessä itse omasta tekemisestäsi. Talousasioiden hoitaminen ajallaan ja oikein ovat yrittäjälle tärkeitä ja vaativat alussa opettelua. Veroennakkojen suunnittelu ja esimerkiksi loma-aikaan varautuminen vaativat vähän pohdintaa ja sopimista kollegojen kanssa. Hallinnollisiin kiemuroihin olen saanut hyvin neuvoja Kotiringiltä. 

perjantai 20. syyskuuta 2013

Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset 2013

 9/10 asiakkaistamme suosittelee Kotirinkiä tuttavalleen.
Vuoden 2013 tutkimuksen tulokset on nyt julkaistu. Asiakkaan kodissa tehtävä työ on haastavaa asiakaspalvelutyötä ja se vaatii paitsi hyvää siivousammattitaitoa, myös ystävällistä asennetta.  Palvelun kehittämistä varten Kotirinki–ketju tutkii säännöllisesti asiakkaidensa tyytyväisyyttä. Nöyrä kiitos kaikille tähän kyselyyn vastanneille.

Kuluvan vuoden tutkimustulokset eivät eroa juurikaan edellisen vuoden tuloksista ja tulosten perusteella voimme yleisesti todeta, että konseptimme toimii.
Erityisen ylpeitä ja kiitollisia olemme siitä, että niin moni asiakassuhteistamme on kestänyt jo yli kymmenen vuotta. 





Vastauksissa arvosana 1 on huonoin ja 5 paras.Kaikkien vastausten
 keskiarvo oli 4,1.

Tulosten perusteella voimme edelleen olla tyytyväisiä siihen, että valtaosa asiakkaistamme on valmis suosittelemaan palveluamme tuttavalleen. Kiitämme asiakkaitamme edelleen myös arvioista koskien Kotirinki-yrittäjien ja palvelu-henkilöstön ystävällisyyttä - positiivinen palaute auttaa meitä jaksamaan arjen hyörinässä.

Tärkeimmät kehittämiskohteet vuodelle 2014 ovat siivouksen tason parantaminen sekä asiakkuuskokemuksen edelleen kehittäminen.