torstai 16. helmikuuta 2012

Minna-Mari Jurvansuu: ”opiskelu kannattaa aina”

Olen toiminut jo useita vuosia Kotirinki-yrittäjänä Oulussa, Oulujoen Pohjoispuolella. Hain uutta tietoa ja virtaa itselleni Oulun Toimitusjohtajakoulusta ja todellakin löysin niitä. Suoritin TJ-koululla ensin Yrittäjän ammattitutkinnon ja loppua ei näy. Samoilla tulilla aion aloittaa Johtamisen erikoisammattitutkinnon (MEKO). Opiskelu kannattaa aina ja uudet ajatukset parantavat tuloskuntoa.

Muiden yrittäjien ja kouluttajien kanssa käydyt keskustelut lähiopetuspäivinä olivat opettavaisia ja virkistäviä. Hienojen ammattilaisten kanssa oli ilo istua alas päiväksi kerran kuukaudessa. On ollut hienoa huomata koko ajan paremmin koulutuksen edetessä, että franchising-yrittäjänä Kotirinki-ketjussa saan mahtavaa tukea ja tietoa koko ajan. Sirpa Heikkinen ja Veli-Pekka Pihlainen Kotirinki Oy:stä kävivät näytönkin arvioimassa ja sain todella konkreettista oppia ja mahtavaa hyvän mielen sparrausta sekä Kotirinki-ketjun ihmisiltä että Toimitusjohtajakoulun Sanna Leppäseltä. Opiskelut jatkuvat ja uutta juttua blogiin on tulossa. Tavoitteena on oppia paremmaksi johtajaksi ja saada hiottua strategia entistä kovempaa menestystä varten.

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

KOTIRINKI TOIMII MYÖS LOHJAN ALUEELLA


Susanna Kotirinki-yrittäjän aloituskoulutuksessa

Susanna Pursiainen aloittaa Kotirinki-yrittäjänä maaliskuussa 2012. Susanna tarjoaa kodin puhtauspalveluita Lohjan, Vihdin ja Nummelan alueella.

Aikaisemmin Susanna on toiminut ravintolapäällikkönä ja vastannut samalla koko kiinteistön tilahuollosta.

Susanna haaveili uran vaihdoksesta ja etsi uusia työmahdollisuuksia mm. työ- ja elinkeinotoimiston sivuilta. Kiinnostus franchising-toimintaa kohtaan oli herännyt jo aiemmin Susannan haaveiltua oman lemmikkieläinkaupan perustamisesta. Haave kariutui kuitenkin lähipiirissä ilmenneeseen allergiaan.

Mielenkiinto oman siivousyrityksen perustamiseen syntyi, kun Susanna sai vastatakseen kiinteistön tilahuollon. Franchising tuntui turvalliselta tavalta aloittaa yritystoiminta ja Susanna kartoittikin tarkkaan kaikki alan franchising-ketjut. Ketjuksi valikoitui Kotirinki, koska neljän lapsen äitinä vaakakupissa painoivat erityisesti pääsääntöisesti vapaat illat ja viikonloput sekä kohtuulliset aloituskustannukset. Lisäksi Susanna oli jo kauan etsinyt Lohjan alueelta luotettavaa kotisiivouspalvelun tarjoajaa oman kotinsa puhtaanapitoon. Etsinnöistä huolimatta sopivaa palveluntarjoajaa ei löytynyt. Tarve markkinoilla on siis selkeästi olemassa.
Susanna aikookin panostaa omassa toiminnassaan erityisesti asiakashankintaan ja laatuun. Susanna kokee työnsä merkitykselliseksi, koska hänellä on mahdollisuus olla tuottamassa Kotiringin asiakkaille puhtaan kodin synnyttämää hyvän olon tunnetta. 

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Kotiringin valoisa joulutervehdys

Kotirinki arpoi kaikkien Kotiringin facebook-fanien kesken 10 valoisaa joulutervehdystä. Arvonnassa voittivat:

Kati B
Jussa I
Minna H
Anne R
Susa N
Tiina H
Tia S
Matleena H
Outi L
Petteri J




Mikäli löysit oman nimesi listalta, lähetä sähköpostia osoitteeseen kotirinki@kotirinki.fi ja toimitamme palkinnon tammikuun 2012 ensimmäisellä viikolla.

Hyvää ja rauhallista Joulua!

torstai 15. joulukuuta 2011

Joulutorilla Tallinnassa

Mukavaa seuraa ja yhdessäoloa !
Kotiringin vapaa-aikatoimikunta järjesti Kotirinki-yrittäjille ja Kotirinki-keskuksen työntekijöille päivämatkan Tallinnan joulutorille. Matka sai innostuneen vastaanoton ja hyvässä seurassa retki täyttikin sitten kaikki odotukset. Kotimatkalla nautittiin joulupöydän antimista ja eksyipä joku vielä laivalla shoppailemaan J



Kotirinki-yrittäjäpäivien fiiliksiä

 

Vuoden paras Asiakashankkija
 Katja Viitala 
(oik.) Kotirinki Tuusula 
Syksyn Kotirinki-yrittäjäpäivät pidettiin marraskuussa Helsingissä. Päivien aikana katsastettiin kulunut vuosi ja palkittiin vuoden aikana onnistuneita.

Ulkopuolisina vierailijoina nähtiin Joulupukin lisäksi mm. tohtori Mika Tuunanen, joka kertoi kotityöpalvelualan uusimmista tutkimustuloksista. Alaa vaivaa edelleen liiketoimintaosaamisen puute. Yrittäjävaihtuvuus on koko toimialalla vuositasolla n. 25 %, joka käytännössä tarkoittaa yrityskannan vaihtumista neljän vuoden aikana. Tämä ylittää selvästi Suomessa keskimääräisen (18%) yritysvaihtuvuuden. Tutkimuksen tulokset ovat linjassa Kotiringin kokemusten kanssa ja ketjun yrittäjärekrytoinnissa korostetaankin aiempaa esimieskokemusta.




Asiapitoiseen ohjelmaan sisältyi myös Asiakaskyselyn ja Yrittäjäkyselyn tulosten tarkastelu. Asiakaskyselyn tulokset ovat kerrottu aiemmin tässä blogissa.  Yrittäjäkyselyn tuloksissa olimme erityisen iloisia siitä, että Kotirinki-yrittäjyyden hyvissä puolissa TOP 3 listalle nousi yrittäjän hyvät ansaintamahdollisuudet.  Mahdollisuus vaikuttaa työaikoihin ja hyvä siivouskonsepti veivät aiempien vuosien tapaan kaksi ensimmäistä sijaa. 



Kotirinki-yrittäjäpäivät pidettiin hyvän yhteistyökumppanimme Toyota Itäkeskuksen tiloissa. Samalla saimme tietopaketin uusista automalleista ja halukkaat pääsivät myös koeajolle.

Päivän jälkeen siirryimme nauttimaan ennen vauhdikasta pikkujoulua Flamingo Span hemmotteluhoidoista.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kilometrikisan voitto Kotirinki Helsinki Pakilaan

Kuvassa Suomen ainoa nojapyöräilevä
kotipalvelutyöntekijä Timo Kissaniitty
Keväällä alkaneen Kotiringin Kilometrikisan voittajajoukkue on selvinnyt. Voittajajoukkue  pyöräili yhteensä 4956 km.

Kilometrejä reippaasti kerryttänyt Timo Kissaniitty näkee työmatkapyöräilyssä pelkkiä positiivisia asioita. Timon keskinopeus on noin 30 km/h, joten kaupunkioloissa pyörä on oiva vaihtoehto ympäristöä saastuttavalle autoilulle.

Työmatkapyöräilyssä saa hyvää hyötyliikuntaa ja raittiin ilman virkistämänä työskentely aamun ensimmäisessä asiakaskohteessa lähtee tehokkaasti käyntiin.
Siivousvälineet kulkevat kätevästi pyörän sivulaukuissa. 
Raitis ilma ja liikunta vähentävät sairauspoissaoloja ja koska siivoustyö rasittaa eninten yläkroppaa, saavat jalat treenin kohteiden välisessä pyöräilyssä. Illalla aikaa jää enemmän perheelle, koska päivän liikunta-annos on jo saavutettu.

Timon mukaan sellaista ilmaa ei ole vielä vastaan tullut, että pyörä olisi vaihtunut autokyytiin. Pyöräilyä edesauttaa kelin mukainen vaatetus.  Lumisena talvena auraamattomilla jalkakäytävillä eteneminen on hitaampaa ja viiden vuoden työskentelyn aikana ainoastaan kerran on siivous jouduttu siirtämään keliolosuhteiden vuoksi.
Voittajajoukkue lähtee virkistymään
viikonlopuksi Tahkon Villa Ilonaan

Varomattomat autoilijat aiheuttavat vaaratilanteita erityisesti kiertoliittymissä joka päivä. Onneksi pahemmilta onnettomuuksilta on vältytty. Ainoastaan yksi kaatuminen öljysoratiellä on aiheuttanut polven loukkaantumisen.

Perhe tukee Timon pyöräilyharrastusta ja yhteisiä pyöräilyreissuja on tullut tehtyä mm. Saarenmaalle ja Hiidenmaalle sekä mökille Padasjoelle. 

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

KOTISIIVOUSKONSEPTI ON PÄIVITETTY

Oppimisen iloa
Merja Kivitie, Kiilto Clean Oy
Kotiringin kotisiivouskonsepti on nyt päivitetty huomioiden alan viimeisimmät trendit. Päivityksen tavoitteeksi asetettiin ympäristöystävällisyys, tehokkaat ja ergonomisesti oikeat työmenetelmät, kohteeseen sopivat välineet ja riittävän tehokkaat aineet.

Kehitystyötä tehtiin tiiviissä yhteistyössä Kotirinki-yrittäjien kanssa. Kentältä kerätyn palautteen perusteella  kartoitettiin markkinoiden parhaimmat välineet yhteistyökumppaneiden avustuksella.
Kesän aikana välineet, aineet ja työtavat testattiin, jonka jälkeen tehtiin lopulliset päätökset. Uudet välineet ja aineet koulutettiin  CC-Tukun tiloissa Espoossa Kotirinki-yrittäjille 12.9.2011.