Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotisiivous. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotisiivous. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Miten siivoukset toteutuvat poikkeusoloissa

Kodin puhtaus ja hyvä hygienia ovat erittäin tärkeitä erityisesti nyt, kun kodeissa vietetään enemmän aikaa. Asiakkaidemme ja palveluntuottajiemme turvallisuus ovat meille ensisijaisen tärkeitä. Jatkuvan koulutuksen ja ohjauksen myötä pidämme yllä vastuullista ja ammattitaitoista siivouspalvelua.

Kotiringin kotisiivoukset pyritään hoitamaan siten, ettemme kohtaa asiakasta henkilökohtaisesti eikä lähietäisyydeltä lainkaan.
  • Emme mene sairaana tai oireilevana asiakkaidemme kotiin, järjestämme tarvittaessa sijaisen.
  • Suosittelemme asiakasta poistumaan kotoa siivouksen ajaksi, vaikka virkistävälle happihyppelylle ulos. Kysy tarvittaessa vaihtoehtoista palveluaikaa esim. etätyöpäivän päätteeksi.
  • Mikäli kotoa ei voida poistua, pyydämme kotona olevia henkilöitä pysymään eri tilassa/ huoneessa kuin missä siivousta sillä hetkellä tehdään.
  • Käytämme kohdekohtaisia puhtaita välineitä, jotka pestään korkeissa lämpötiloissa (60 - 95 astetta)/desinfioidaan käytön jälkeen.
  • Käytämme kodin pintojen puhdistamiseen viranomaisten suosittelemaa emäksistä puhdistusainetta. Tarvittaessa teemme erillistä kosketuspintojen puhdistusta desinfiointiaineella.
  • Tuuletamme kodin hyvin siivouksen yhteydessä.
  • Huolehdimme erityisen tarkasti käsien pesusta saippualla sekä tarvittaessa käytämme käsihuuhdetta.
  • Käytämme kertakäyttöisiä suojakäsineitä, joita vaihdamme riittävän usein.
Sosiaali- ja Terveysministeriön ohjeistuksen mukaan hyvinvoinnin ja toimintakyvyn turvaaminen ovat osa kotihoidon ja muiden kotiin annettavien palvelujen normaalia toteuttamista, jota on jatkettava poikkeusoloissakin myös riskiryhmiin kuuluville asiakkaille.



Katso videolta, miten vastuullisuus ja ammattitaito näkyvät Kotirinki-yrittäjän työssä.

Saat lisätietoa ja voit tilata siivouksen sivuiltamme www.kotirinki.fi ja Youtube-kanavaltamme.

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Puhtauden merkitys korostuu korona-epidemian aikana

Epidemian vaikutus Kotiringin toimintaan on ollut tähän saakka vähäistä ja palvelemme asiakkaitamme tehostetusti. Seuraamme tilannetta ja reagoimme tarvittaessa.

Muutokset toiminnassamme

Noudatamme Työterveyslaitoksen siivousohjeita koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Käytämme siivouksissamme miedosti desinfioivaa, emäksistä puhdistusainetta kaikkiin kodin pintoihin.

Olemme ohjeistaneet Kotirinki-yrittäjät noudattamaan erityistä hygieniaa ja välttämään julkisia kulkuneuvoja, tiloja ja tilaisuuksia. Asiakaskohteissa käytettävät välineet desinfioidaan käytön jälkeen. Mikrokuituliinat ja –mopit ovat asiakaskohtaisia ja pestään 90° C asteen lämpötilassa.

Asiakaskohteissa pisaratartunnan/-tartuttamisen riski on pieni. Suosittelemme asiakkaitamme olemaan poissa kotoa tai toisessa tilassa siivouksen aikana. Käytämme suojavälineitä, joten tartuntamahdollisuus pinnoilta on myös pieni.



Toiminta tautiepäilyissä

Mikäli kotonanne on tautiepäily/ karanteeni, niin pyydämme ilmoittamaan asiasta omalle Kotirinki-yrittäjälle tai Kotiringin palvelukeskukseen. Palvelu keskeytetään toistaiseksi, kunnes asiasta saadaan selvyys. Palvelun keskeytystä jatketaan, kunnes tartuntariskiä ei enää ole. Asiakkaan ilmoitus riittää.

Erillinen desinfiontisiivous

Tarvittaessa tarjoamme sopimusasiakkaillemme erillistä desinfiointisiivousta voimakkaampaan kodin kovien pintojen puhdistukseen. Desinfiontisiivous voidaan tuottaa normaalin palvelukäynnin yhteydessä lisäpalvelutuntihinnalla + 30 €/kerta (sis. aineet ja välineet).

Desinfiontisiivous voidaan tehdä myös höyrypesuna.

Palvelukeskus

Asiakaspalvelumme palvelee normaalisti puh. 010 425 3905 / myynti@kotirinki.fi. Verkkokauppa on avoinna 24/7 www.kotirinki.fi

Kotirinki-yrittäjä
Mikäli Kotirinki-yrittäjä sairastuu, otamme yhteyttä sijaisjärjestelyistä sopimiseksi.

Lisätiedot
Kotiringin palvelukeskuksesta puh. 010 425 3905 / myynti@kotirinki.fi.

torstai 8. elokuuta 2019

Tiesitkö nämä 7 vaihetta kotinne ikkunoiden pesuun?

Onko ikkunoiden pesulle oikeaa ajankohtaa? Miten ikkunoiden pesuun täytyisi valmistautua?

Ikkunat on suositeltu pestäväksi, kun ne ovat likaiset, mutta vähintään kerran vuodessa. Vuodenajan suhteen kannattaa valita suhteellisen lämmin ajankohta. Sään puolesta paras on puolipilvinen sää. Aurinkoisella tai kovin tuulisella säällä pesuaine kuivuu lasin pintaan. Pakkasella vesi vastaavasti jäätyy lasin pintaan.

Useammin tehtävään pesuun riittää myös ulommaisen ikkunalasin pesu. On huomioitavaa, että hyvin likaiset ikkunat voivat estää jopa 40% ulkoa tulevasta valosta.

Ikkunan pesun vaiheet:
  1. Varaa lämmintä vettä. Lämmin vesi irrottaa paremmin rasvapohjaista likaa. Käytä muutama tippa ympäristöystävällistä käsintiskiainetta. Se vähentää raitoja.
  2. Aloita sisätilan puoleisesta ikkunasta, koska uloin ikkuna on kaikista likaisin.
  3. Laita tahroihin pesuainetta etukäteen ja pyyhi ne ensin, ettei likaa levitetä koko pinnalle.
  4. Kostuta koko lasin pinta ja pyyhi liinalla.
  5. Käytä pyyhkimiseen lastaa ja kuivaa lasta aina ennen seuraavaa vetoa. Pyyhkimisen suunnalla ei ole väliä. Lastaa ei kannata painaa liikaa ikkunaa vasten.
  6. Mahdolliset raidat saat pois kuivalla nukkaliinalla tai pyyhkimällä pelkällä sanomalehdellä. Ikkunoiden reunat ja nurkat kannattaa kuivata erikseen.
  7. Tarvittaessa vaihda vesi, jos se viilenee tai on likaista.
Syksy on myös suosittua ikkunoiden pesun aikaa. Uutena säännöllisen (2, 3, 4 krt/kk) asiakkaan liittymisetuna saat 3 tuntia ikkunoiden pesua veloituksetta kampanjakoodilla IKKUNA. Tarjous on voimassa vain, kun sopimussiivous on tilattu ennen 30.9.2019. Sopimusasiakkaana saat ikkunoiden pesun lisäpalveluna myös edullisempaan hintaan.

Tilaukset voit tehdä suoraan verkkokaupassamme www.kotirinki.fi tai soittamalla myyntiin puh. 010 425 3905. Sopimusasiakkaana voit olla yhteydessä suoraan omaan Kotirinki-yrittäjääsi.

Kirkkain terveisin,

Henna Hänninen
Tiimipäällikkö, myynti ja markkinointi
Kotirinki Oy

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Katso 5 syytä miksi teini siivoaa huoneensa


Siivouksen aloittamista siirtävät samasta syystä niin aikuiset, nuoret kuin lapsetkin. Jostakin se tuntuu raskaalta, työläältä ja vaivalloiselta. Toisesta tuntee, ettei osaa käyttää välineitä oikein. Onko sinulla esteitä, mistä syystä siirrät siivouksen aloittamista?

Teini-ikäinen kokee asian samalla tavalla. Mutta on myös syitä, miksi hän siivoaa oman huoneensa:

  1. Teini ei halua joka kerta kuulla siivouskäskyä vanhemmilta. 
    • On paljon kivempaa, kun saa vanhemman yllättymään, että käsky olikin turha.
  2. Kotiin on mukavempi tuoda kavereita kylään.
    • Vaikka siisteys ei teinin elämän tärkeimpiä asioita olisikaan, on silti mukavempaa kyläillä myös sellaisella kaverilla, jonka huoneessa ei ole vanhentunutta ruokaa, roskia tai pölypalloja.
  3. Omaan huoneeseen mahtuu kavereita kerralla enemmän.
    • Kun tavarat ovat paikoillaan, tilaa yhteiselle tekemiselle on enemmän. On mukavempi sanoa, että "mennään meille" kuin että "emme mahdu minun huoneeseeni".
  4. Huone on viihtyisämpi ja ilma on raikkaampi.
    • Ihan oma viihtyvyys huoneessa kasvaa. Kuten aikuisillakin, siisti huone tuo levollisuutta ja mahdollisuus keskittyä muuhun tekemiseen ja harrastuksiin lisääntyvät.
  5. Siivous on harjoittelua tulevan oman kodin siivoukseen.
    • Jonain päivänä on omastakin kodista huolehdittava. Huoneen siivous on osoitus ja ylpeydenaihe oman vastuun kantamisesta.
Ulkopuolisella teetetty säännöllinen siivouspalvelu keventää myös itse tehtyä siivousta. Silloin tavaroiden järjestys säilyy paremmin, siivoukset rytmittyvät tasaisemmin, on aikaa tarttua muihin asioihin, joita on siirtänyt, arjen ajankäyttö on selkeämpää. Todellinen hyöty palvelusta alkaa näkyä muutaman käyntikerran jälkeen. Katso teille sopiva palvelu sivultamme www.kotirinki.fi. 

Aurinkoisia kesäpäiviä toivottaen,

Henna Hänninen
Tiimipäällikkö, myynti ja markkinointi
Kotirinki Oy

perjantai 18. tammikuuta 2019

Hyödynnätkö jo kotitalousvähennyksen

Vuoden 2019 kotitalousvähennys on sama kuin edellisenä vuonna eli -50%. Verohallinnon sivuilta poimitun tiedon mukaan:


Hyödynnä kotitalousvähennys heti pyytämällä muutosverokortti, jolloin palkasta käteen jäävä summa on suurempi. Kotiringin säännöllisen siivouspalvelun kuukausihinta on kiinteä perustuen siivottavaan pinta-alaan. Ostot on helppo arvioida etukäteen.

Vähennys teetetystä työstä on enintään 2 400 euroa/hlö/v. ja vuosittainen omavastuu on 100 euroa. Maksimoidun hyödyn saa, kun vuodessa ostaa palveluita 5 000 €/hlö, samassa taloudessa puolison kanssa 10 000 eurolla. Esimerkiksi 100 m2 omakotitalon siivouspalvelu pääkaupunkiseudulla sivultamme löytyvän hintalaskurin mukaan olisi 3 696 euroa/v. Tällöin toisen puolison osalta kotitalousvähennystä on mahdollisuus käyttää vielä muihin palveluihin yli 6 300 euroa.



Suosituin kotisiivouspalvelumme on säännöllinen puhtausohjelma (2, 3 tai 4 krt/kk). Asiakkaalla on oma paikallinen Kotirinki-yrittäjä, siivouksen lisäpalvelut (kuten ikkunoiden- tai uuninpesu) saa edullisempaan tuntihintaan ja kodin siisteyden ylläpito sujuu vaivattomammin. 

Liittymisetuna uutena tilaajana saat 100 euron alennuksen ensimmäisestä kuukausilaskusta kampanjakoodilla SATA. Kampanja on voimassa vain 28.2.2019 asti. Tilauksen voit tehdä:

Mukavia pakkaspäiviä!

Kotirinki

Ps. Katso etusivulta päivitetty asiakastyytyväisyytemme. Seuraamme toimialan ainoana asiakastyytyväisyyttä palvelupisteittäin reaaliajassa.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Puhtaassa kodissa tuoksuu Joulu

Joulu on monella alalla kiireisintä aikaa vuodesta. Tämä pätee myös kotisiivousyrittäjien kohdalla. Säännöllisten kotisiivousasiakkaiden lisäksi, myös moni muu toivoo siivouksensa lähelle aattoa ja yrittäjien kalenterit täyttyvät nopeasti. Kotirinki vastaanotti tänä vuonna ensimmäiset joulusiivouksien tilaukset lokakuussa. Useilla paikkakunnilla jouluviikon ajat olivat myyty loppuun jo marraskuun lopussa ja lisäaikoja saatiin järjestellä kalenteriin.

Jouluvalmistelut alkavat monissa kodeissa jo varhain syksyllä. Joulu on mukavaa viettää puhtaassa kodissa, joten joulusiivous on hyvin olennainen osa jouluun valmistautumista. Lahjojen hankinta, joulukorttien askartelu ja jouluruokien valmistus on useimmille mieluisampaa tekemistä, kuin siivoaminen. Kiireen keskellä yhä useammat siirtävät siivousurakan alan ammattilaisille, varmistaakseen stressittömämmän joulun itselleen ja perheelleen.

Joululahjaksi siivous


Joululahjojen paketoinnissa on oma taikansa, mutta kaikki eivät tarvitse tai halua lahjaksi tavaroita. Lahja voi olla myös palvelu. Kotisiivouksen tilaaminen perheenjäsenelle tai ystävälle on oivallinen tapa muistaa läheistä jouluna. Mikäli siivouksen tilaaminen toisen kotiin tuntuu vieraalta ajatukselta, palvelulahjakortti on tällöin hyvä vaihtoehto, jolloin lahjan saaja voi itse päättää palveluajankohdan. 
Mietitkö siivouksen tilaamista itselle tai lahjaksi? - Ota meihin yhteyttä - tilaaminen on helppoa www.kotirinki.fi.

Kotirinki toivottaa kaikille rauhaisaa ja siistiä Joulun aikaa!



torstai 29. syyskuuta 2016

Vakituinen palkkatyö vaihtui Kotirinki-yrittäjyyteen

Kotirinki Porvoo sai uuden yrittäjän syyskuun alussa reippaasta 22-vuotiaasta Sallista. Palkkatyö R-Kioskilla vaihtui Kotirinki-yrittäjyyteen, koska Salli halusi päivätyön ja mahdollisuuden päättää omat työaikansa. Salli törmäsi Kotirinkiin netissä ja päätti laittaa hakemuksen. Hän ei ollut ennen miettinyt yrittäjäksi ryhtymistä vakavasti, silti Sallin päätös jättää vakituinen palkkatyö ja ryhtyä yrittäjäksi oli helppo. ”Ketjun tuki oli tärkeä kannustin. Kotirinki-yrittäjyys tuntui turvalliselta vaihtoehdolta.” Salli perustelee.

Salli on tyytyväinen yrittäjyyden alkutaipaleeseen.
Kolmen ensimmäisen viikon jälkeen Sallilta kysyttiin kuulumisia ja tunnelmia uudesta työstä. ”Asiakkaat ovat olleet todella ihania ja ovat ottaneet minut hyvin vastaan” nuori yrittäjä kiittelee.
Ennen työtään kioskissa, Salli on toiminut henkilökohtaisena avustajana ja rappusiivoojana. Viralliselta ammattinimikkeeltään hän on sisustaja. ”Sisustaminen on minulle enemmän projektiluontoinen harrastus” Salli kertoo hymyillen.


Uusi työ, uusi paikkakunta

Työnkuvan muuttuminen ei ollut ainoa iso muutos Sallin elämässä, hän myös muutti Helsingistä Porvooseen. ”Halusin muuttaa rauhallisempaan paikkaan” Salli kommentoi muuttoaan. Hänellä oli mahdollisuus jäädä yrittäjäksi myös Helsinkiin, mutta Porvoo houkutti enemmän.
Uusi työ ja muutto vieraalle paikkakunnalle samaan aikaan voi olla haastavaa, mutta Salli sai kaiken hoidettua hienosti.


Salli suosittelee Kotirinki-yrittäjyyttä muillekin

Kotiringin aloituskoulutus sai Sallilta kiitosta: ”aloituskoulutus oli kattava ja opin paljon”. Salli suosittelee Kotirinki-yrittäjyyttä energisille ihmisille, jotka haluavat fyysisen työn ja ottaa vastuuta omasta tekemisestään. ”Tämä on minusta loistava vaihtoehto myös heille, joilla on jo yritystoimintaa, mutta haluavat lisäansioita. Teen itse vapaaehtoistyötä paljon ja tämä on hyvää vastapainoa sille.” Salli kertoo kokemuksestaan.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Kotiringin asiakastyytyväisyys näkyy reaaliajassa

Kerran vuodessa tehdyt asiakastyytyväisyyskyselyt eivät kerro tarpeeksi tarkasti ja luotettavasti todellisesta asiakastyytyväisyydestä. Tästä syystä Kotirinki on ottanut käyttöön ensimmäisenä ja toistaiseksi toimialan ainoana yrityksenä sopimusasiakkaidensa tyytyväisyyden mittaamisen reaaliajassa. 

Tulokset julkisia

Kotiringin nettisivuilta on nähtävissä erikseen jokaisen yrittäjän ja koko ketjun asiakastyytyväisyyden keskiarvo. Sivuilla nähtävät keskiarvot perustuvat kolmen viimeisen kuukauden mittaustuloksiin. Vuoden 2016 ketjun keskiarvo oli tätä kirjoittaessa 4.5 (1 huonoin - 5 paras), arvion antajia 662.

Helppo arvioida asiakassivujen kautta

Säännöllisen palvelun tilanneilla asiakkailla on käytössään suosittu oma asiakassivu, jonka kautta palvelun arviointi on helppoa, vaikka jokaisen siivouskerran jälkeen. Arvosanan lisäksi on mahdollista antaa sanallista palautetta. Kotirinki-yrittäjät seuraavat asiakastyytyväisyyttä päivittäin ja vastaavat asiakkaiden kommentteihin. Julkiset asiakasarviot ovat herättäneet yrittäjien välille kilpailuhengen, sillä jokainen tahtoisi saada parhaan keskiarvon asiakastyytyväisyyteen.

Asiakassivujen kautta voi siivouksen arvioinnin lisäksi laittaa pikaviestiä omalle Kotirinki-yrittäjälle, tarkastella palvelulaskuja ja nähdä seuraavat siivousvuorot. Sivuille kirjautuminen on helppoa ja onnistuu myös omilla facebook- tai google-tunnuksilla.

Asiakaspalautteita kerta-asiakkailta

Kerta-asiakkaiden tyytyväisyys on yhtä tärkeää, kuin sopimusasiakkaiden. Asiakkaan kynnys antaa palautetta oma-aloitteisesti on korkea, joten Kotirinki mittaa asiakkaiden tyytyväisyyttä kuukausittaisilla asiakastyytyväisyyspuheluilla. Puheluita tehdään satunnaisesti valituille henkilöille ja niiden tarkoituksena on kehittää palveluita entistä paremmiksi.

Pitkät asiakassuhteet kertovat tyytyväisyydestä

”Olen ollut erittäin tyytyväinen Kotiringin palveluun ja suositellut ketjua myös ystävilleni” kertoo Kotiringin pitkäaikainen asiakas Tiina Suomi Hämeenlinnasta.
Tiina kokee, että ketjun toimintaan voi luottaa, koska taustalla on enemmän ihmisiä. ”Yksittäisen siivousyrittäjän on vaikeampi järjestää esimerkiksi sijaisia, kun taas ketjulla on useampia yrittäjiä, jotka voivat tarvittaessa tuurata toisiaan” Tiina toteaa.

Palvelun päättämistä ei ole Tiinan mukaan edes harkittu: ”Kotirinki on käynyt meillä yli 11-vuotta ja siivoukset on aina hoidettu hyvin ja tasalaatuisesti.” Tarvetta muiden palveluntarjoajien kartoittamiseen ei ole ollut. ”Mitä sitä hyvää vaihtamaan” Tiina naurahtaa.

Kotiringin vanhimmat asiakassuhteet ovat kestäneet lähes 14 vuotta eli yrityksen perustamisesta lähtien. Yli kymmenen vuotta kestäneitä asiakassuhteita on niitäkin ympäri Suomen kymmenittäin. ”Tämä kertoo vahvasta luottamuksesta palveluumme” toteaa yrittäjäohjauksesta vastaava kenttäpäällikkö Minna Hukari tyytyväisenä.



Kotiringin sopimusasiakkaat voivat halutessaan arvioida tehdyt siivoukset hymynaamoin.


keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Vuoden Kotirinki-yrittäjä 2016, Minna-Mari Jurvansuu: ”Siivoaminen on hauskaa ja pitää minut kunnossa”

Suomen Franchising yhdistyksen joka vuotinen Franny Awards järjestettiin perjantaina 8.4.2016 Tapahtumatalo Bankissa Helsingissä. 
Illan aikana Franchising ketjut palkitsivat menestyneimmät yrittäjänsä ”Franny” patsaalla. Kotirinki-ketjun Franny-palkinnon pokkasi itselleen Minna-Mari Jurvansuu Oulun Kynsilehdosta. Perusteluina Minna-Marin valinnalle olivat liikevaihdon orgaaninen kasvu 17,1 % ja tuloskasvu 95% verrattuna edelliseen vuoteen. Hän oli myös 2014 ja 2015 paras asiakashankkija. Aina positiivinen Minna-Mari on palkittu useamman kerran ketjussa vuoden ”Hymy” palkinnolla.

Minna-Mari oli erittäin otettu palkinnosta ja hymy oli herkässä koko illan. ”Heräsin aamulla jo puoli neljä, enkä saanut jännitykseltäni unta.” Minna-Mari kuvaili aamun tunnelmia.

Markkinointityö vaihtui yrittäjyyteen


Minna-Mari oli ennen Kotirinki-yrittäjyyttään markkinoinnin työtehtävissä Polar Electrolla. Markkinointitausta ja positiivinen luonne näkyy Minna-Marin huimasti kasvaneena asiakasmääränä. Hänelle on erittäin luontevaa olla asiakkaiden kanssa.

Kotisiivous herätti Minna-Marin kiinnostuksen, kun tuttava suositteli Kotirinki-yrittäjyyttä hänelle. Alalla riittää hommia ja siivoaminen on palkitsevaa työtä, koska tulos on heti nähtävissä. Yrittäjäksi lähteminen ei ole kaduttanut, vaikka välillä työpäivät ovat hiukan raskaampia.
”Kotirinki-yrittäjyyteni on kestänyt yli kahdeksan vuotta ja yritän nyt keskittyä enemmän kokonaisuuden hallintaan, vaikka en millään malttaisi vähentää siivoamista” Minna-Mari kertoo iloisena, kun tulevaisuuden suunnitelmat tulevat puheeksi. ”Siivoaminen on hauskaa ja pitää minut hyvässä kunnossa” Minna-Mari perustelee siivousintoaan.
Siivouksia hoitaa Minna-Marin lisäksi myös viisi työntekijää, joten siivoustyön ohella laadun valvonta, asiakassuhteiden hoito sekä myynnin ja markkinoinnin tehtävät pitävät vuoden Kotirinki-yrittäjän kiireisenä.

Minna-Mari on käynyt Life Coach elämäntaitovalmentajan koulutuksen ja kertoo, että siitä on ollut suuri hyöty yrittäjyyden polulla. Koulutus lisäsi Minna-Marin fyysistä ja henkistä hyvinvointia. ”Suosittelen koulutusta ihan kaikille” Minna-Mari vinkkaa.

Minna-Mari Jurvansuu palkittiin Franny Awardsissa kukilla ja "Franny" patsaalla.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Olisitko sinä sopiva Kotirinki-yrittäjäksi?


Kotirinki-yrittäjät kertovat kokemuksistaan


Taru Heinonen Järvenpäästä on toiminut Kotirinki-yrittäjänä kolme vuotta, kun taas Riikka Toivanen Hämeenlinnasta, on ehtinyt olla Kotirinki-yrittäjä neljä kuukautta. Eroaako kokeneemman ja tuoreemman yrittäjän ajatukset Kotirinki-yrittäjyydestä paljon? Onko työ vastannut odotuksia ja löytyykö siitä haittoja?

Taru Heinonen työntouhussa.
Taru kokee yrittäjyyden parhaaksi puoleksi sen, että voi itsenäisesti päättää omat työaikansa. Riikka nosti lisäksi esille sen, että Kotirinki-yrittäjäksi on riskitöntä ja helppoa lähteä; alkupääomaksi riittää muutama  satanen ja ketju tukee koko yrittäjyyden ajan. Hänestä oli myös erittäin hienoa, että laskutus, myynti ja markkinointi hoidetaan yrittäjän puolesta.

Molemmat yrittäjät ovat tyytyväisiä ansioihin, sillä ne ovat paljon paremmat kuin siivoojan palkkatyössä. Taru ja Riikka tienaavat työmäärään nähden mukavasti ja aikaa jää muuhunkin, kun ketju hoitaa taustatyöt. Oma ahkeruus palkitaan, mitä enemmän jaksaa tehdä työtä, sitä enemmän ansaitsee.

Taru suosittelee Kotirinki-yrittäjyyttä henkilölle, jolla on jo yritystoimintaa, mutta haluaa täydentää ansioitaan toisella työllä osa-aikaisesti. Riikka näkee tärkeäksi hyvän fyysisen kunnon ja organisointikyvyn.

Taru ja Riikka olivat yhtä mieltä siitä, että työ on vastannut odotuksia. Riikka piti alkukartoitusta hyvänä ja aloittaminen oli helppoa.

Negatiiviseksi puoleksi Riikka mainitsee yksinäisyyden, sillä hänellä ei ole työkavereita, joiden kanssa jutella työpäivän aikana. Asiakkaiden kanssa ollaan tekemisissä melko vähän, koska siivouksien aikana he ovat useimmiten pois kotoa.

Taru ja Riikka ovat tyytyväisiä valintaansa ryhtyä Kotirinki-yrittäjäksi. Kumpikin suosittelee tutustumaan Kotirinki-yrittäjyyteen, jos kaipaat itsenäistä ja palkitsevaa työtä, ilman suurta taloudellista riskiä.


Kotirinki-yrittäjyys pähkinäkuoressa

  •  valmiit asiakkaat – pieni riski - satasilla alkuun
  • kilpailukykyiset ansiot ilman suurta velkataakkaa
  • ketjun koulutus ja jatkuva tuki
  • helppokäyttöiset tietojärjestelmät
  • vapaus vaikuttaa työaikoihin
  • mahdollisuus kasvattaa omaa liiketoimintaa
  • Kotirinki-yrittäjänä olet osa noin kolmenkymmenen yrittäjän joukkuetta eri puolilla Suomea 

Sopii henkilölle joka
  • pitää fyysisestä työstä ja käsillä tekemisestä
  • on sinut siivoustyön kanssa
  • ei halua ottaa suurta taloudellista riskiä
  • haluaa toimia itsenäisesti, mutta ketju tukemana
  • haluaa työn, jossa voi vaikuttaa ansioihin ja työaikoihin
  • toimii nyt yksinyrittäjänä ja haluaa lisäansioita tai
  • haluaa toimia päätoimisesti Kotirinki-yrittäjänä yksin tai kaverin kanssa
  • voi halutessaan myöhemmin kasvattaa liiketoimintaa työntekijöiden avulla 

Pohdi kuitenkin näitä
  •  kotisiivous on raskasta työtä ja vaatii hyvää fyysistä kuntoa
  •  jos et pidä siivoustyöstä, emme suosittele yrittäjyyttä tällä alalla
  •  mieti tarkkaan mitä odotat tulevalta – mikäli odotuksesi täyttyvät, voi yhteistyö jatkua pitkään
  •  mikäli luottotietosi eivät ole kunnossa, onnistuminen yrittäjänä on epätodennäköistä
  •  vaikka toimit ketjussa, vastaat silti oman yrityksesi vastuista ja velvoitteista